perjantai 14. joulukuuta 2012

Cozy

Talven tultua tekee mieli kääriytyä villatakkiin ja villahousuihin, tehdä kodista entistä kotoisampi ja nauttia elämästä, ihan vain kotoa käsin. Tätä helpottamaan saapui myös äitini itse valmistama matto, joka pääsi kunnialliselle paikalleen keittiösyvennykseen. Ensi viikon alusta toivon saavani myös toisen uuden maton, nykyisen punaruskean tilalle. Maton joka ei toisaalta suoranainen matto olekkaan, ja on viettänyt monituisia vuosia kotitaloni ns. vanhan puolen(nykyisin enimmäkseen varastokäytössä oleva entinen asuttu talo maatilallamme)vintillä. Jännityksellä odotan toteutuuko visioni. Sohvaan sain tehtyä myös uudet tyynynpäälliset. Kaikenkaikkiaan koko asuntoni suunta tuntuu olevan lähempänä erämajaa kuin villin kaupunkilaisen sinkkunaisen kotipesää, mutta minä tykkään, tai en vain tykkää vaan rakastan ❤







Kiitos Äiti ❤

Kaiken kruunaavat tietysti äidin tekemät villasukat, jotka ovat värityksellään nousseet kirkkaaksi ykköseksi koko laumassa. Ja tuo panta, jotenkin koen sen parhaana päässäni silloin kun jalastani löytyvät nuo lököttävät villapöksyt. Ehkä tämä tulee muuttumaan.  Huomenna tiedossa pikkujoulut, joihin pitäisi pukeutua glamour-tyylillä ja josta ajattelin karata räppikeikalle. Luvassa blinbling-överit, perhaps?

Lämmintä joulun odotusta ja muistakaa että itsetehty lahja voi olla se paras :) Näihin tunnelmiin, yrttiteen ääreltä kiitän ja kuittaan.

8 kommenttia:

  1. Ihana blogi, tyyli, mahtava musiikkimaku & samaa tanssifanitusta kuin meikällä (miinus ite ei kunnon puolesta vältsii pysty johonkia aikaa tanssimaan) :( Rupeen todellakin seuraamaan turinoitasi! :) P.S. Oulu on kiva mesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 sulla on sitte kyllä erinomainen maku ku osaat arvostaa :D toivonmukkaan pääset takasi kuntoon nii pääset taas tamppaamaan :) mutta ihana kuulla ku löytyy samantyylisiä ihmisiä jotka jaksaa lueskella meikän jorinoita :D piäkkö muuten vielä ite blogia ku viittasit siihen josaki kommentissa, ois mukava käyä vilasemassa? Ja Oulu on <3 kannattaa tulla käymään! :D

      Poista
  2. Nyt oon siis vaan flunssassa eli siks lueskelen aika urakalla blogeja, ku kaikki TV-sarjat on jo streamattu. :D Mut mul on joku tyhmä sydänvika, jota tutkitaan ja voi olla, et tanssi tulee oleen jatkos liian rankka liikuntaharrastus. :( Mulla oli pitkään blogi, mut yritin laittaa sen "salaseks" joku aika sit ja nyt ku kävin kattelee omii juttui, nii mitäs kaikkee spedee oonkaa kirjottanu! :D Tekis kyl mieli taas rupee bloggaamaan, viimestään sit, kun toi iso g eli gradu on pois alta. :) Tulee nii hyvä mieli, ku joskus harvoin löytää täält samanhenkisiä. Oulus oon kerran käyny ja voin kertoa et tykkäsin! (plus yks parhaist frendeistä on sieltä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itekki joskus kirjotellu mitä sattuu nii poisti sitte jotaki nuita vanhimpia täältä yhesä vaiheessa, kröhöm :DD Mutta harmi ku tuommonen sydänvika, toivonmukkaan saat sen parannettua, ja en tiiä osaako vaihtoehtolääkärit(ite käyn siis osteopaatilla asian jos toisen takia ja saanu paljo apua) antaa tuoho lisäapuja jos länsimainen lääketiede ei ossaa auttaa, mutta suosittelisin ainaki kysymään. Usein meiän lekurit vaa lievittää oireita kaikilla pillereillä nii just osteopaatit ja muut tutkii asioita yleesä juurta jaksaen ja saa sitä kautta siihen muutosta aikaan, mutten tosiaa osaa sanoa varmaksi oisko nuihin apuja. Tai akupunktiolla tms?

      Mutta sun pittää alkaa kirjotella uusiksi, meikä ainaki mielissää lukis teikän juttuja :D

      Poista
    2. Joo uskon todellaki, et esim akupunktio vois olla hyvä! Lisäks vannon joogan ja meditaation nimeen. Ja vähemmän pitäis myös ressata (mikä on itelle kyllä iso ponnistus :D)... Mut kiitos ja hyvä, jos sä oot saanu apuja!!

      Ehkä ens vuoden alust on sit pakko alotella taas kirjotteleen. :P Voishan tuon vanhan bloginki avaa, jos sieltä vähä siivois tosiaan juttuja heh...

      Poista
  3. Nii ja oon jo luvannu frendilleni, et ens kesänä Oulu187:n, ku tänä kesän meni ohite. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä yhenlaiset kekkerit :D itellä ei oo tullu pariin vuoteen käytyä ku niitten jatkoilla, ne onki kai kekkereinä vähä hiljentynykki, mutta riippuu vähä vuojesta ketä ne saa sinne keikalle yms paljoko porukka jaksaa liikkua :D mutta Ouluun kannattaa aina tulla, meininki o aina nii kova ja ihmiset rentoja :D

      Poista
  4. Avasin blögin, jotta sieltä voi nyt lueskella vanhoja, nolon puoleisia juttuja. :D

    VastaaPoista

Joo joo! Sano vaa :D