keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Suomihiphopin syötävimmät: Karri Koira



Oon miettiny tämän postauksen ja juttusarjan tekemistä jo kauan. Suomihiphopin syötävimmät tulee siis olemaan postausten sarja, joissa hehkutan milloin ketäkin suomihiphopin helmeä, pääasiassa ulkomuodollisista syistä. Kun kuitenkin kuulin Karrin olevan tekemässä omaa levyä(jota joskus ei aikonut kuulemma edes olla tekemässä), ajattelin odottaa kyseiseen tapahtumaan asti. Kokopitkähän ei ole vielä ulkona, mutta sinkku 'Kaikki tai ei mitään' on raivannut tiensä muillekkin kuin Basson soittolistoille.K.O.I.R.A tulossa ulos syksyllä, sitä odotellessa.


Kyseisen herran perään on tullut kuolattua jo useampikin vuosi. Hunajainen ääni, rento olemus ja suloiset silmät ovat vain jotenkin vetäneet puoleensa. Makuuni kun juuri istuu tuo suloinen naapurinpoikamaisuus pienellä ujoudella höystettynä, sekä juurikin tuollaisella ulkomuodolla. Laulaspa mullekki joku tuolla olemuksella kaikki tai ei mitään.

Ruudolffin kanssa Karri on aina ollut niinkuin paita ja takamus, onhan se nähtävissä joka ikisellä musiikkivideollakin missä Karri Koira pyörii(tai Rudyn videoilla joissa Karri Koira pyörii). Yhteistyö onkin ollut kaverusten välillä alusta asti, jo Vähäisistä Äänistä ja ennen sitä. Itselläni tuli nähtyä Karri ensimmäisen kerran aikoinaan Ruudolffin tuplaajana PipeFesteillä, mutta siitäkin on kulunut jo reilusti aikaa.








Karri, saisit tulla mun kaa leikkii kotii millo vaan, vaikka pukeuduitki Ruger Hauerin videolle kyseenalasella tavalla(kuva yllä).

Kuvien lähteet musiikkivideoista & monsp.com

EDIT:
pakollinen lisäys, Basson sivuilta. Check it out!

 
Basso esittää: Karri Koira -sneakpeak, "H-Kaupunki"! from Basso Media on Vimeo.

9 kommenttia:

  1. Ahaha mahtava juttusarja! :D Onneks ite en oo koskaa jostain syystä lämmenny Karrille nii täysiä, koska nyt sillä tuntuu olevan ottajia. :D Noista nageteista mun suosikki on aina ollu Tono, ehkä ensisijas sen flown takia, mut kyl muutenki. (Oli muuten hiukan mahtavaa nähä Vähäset äänet livenä Funkiestin synttäriklubilla!) Kuitenki mulla on yks ja ainoo suomihiphopin syötävin eli dj Kridlokk ja katon pahalla kaikkia muita mimmejä, jotka innostuu siitä, koska mielestäni oon synkin ja koviksin kriippailijaämmä. :D (Poikaystävä ei jostain syystä enää fiilaa nii paljon Kriden musaa...) Mut siinä yhdistyy varmaa sen jäbän velhomaiset tuottajataidot ja hullun viileet biitit, ääni (!), lavakarisma, tyyli ja sit se ulkomuoto. Sori hehkutus. :D Uskon, että mulla on iso rooli GNXTA-videon ja Tuuttiksen Kantaa ottavan kappaleen videon katsojaluvuissa. :D Mut iha parasta, et joku muuki fiilistelee näitä äijiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karrilla kyllä on nyt ottajia, mutta mää oon tykänny siitä jo ennen tätä superhypetystä, se on jotenki aina ollu nii aijai, tommosen miehen mää haluan :D meikän sydämesä iso paikka tommosille ns. naapurinpojille, aina niihi retkahtaa oikiassaki elämässä :D Vähäiset äänet ois kyllä itellekki ollu kova joskus nähä, oivoi. Pitäs kyllä jatkaa tätä juttusarjaa, ois muutava muuki syötävä täsä tämän maan skenessä, ja voisin vähä ruotsinki puolelle laajentaa koko hommaa :D haha Kridlokkikaa ei oo kyllä pahan näkönen ;D tosin eniten ite lämpenen sen biiteille, en ykösenä sen olemukselle joten voit rauhasa omia sen :D Mutta suomen räppärit ylipäätään, on ne ihania, vaikka todellisuudessa ei ehkä itellä tulis asetuttua semmosen kanssa ku on itekki tämmönen taiteilijahörhö(vaikka kaveripiirit viliseeki näitä Oulun suunaukojia haha) nii tullee kateltua niitä jämäköitä työmiehiä ja urheilijoita :DD mutta vannomatta paras, ja kiva niit on kuunnella ja katella <3 pure lööv for 'em

      Poista
    2. Niino todellaki oot siis Karrin virallinen vaimo! Ärsyttää kyl itteä välil, et ku on fiilistelly jo nii pitkää tota Vähäste ääntenkin hommaa, mut toisaalt hyvä tietty, et jäbät saa nimeä. :) Oon kai vaa nii ug, et isompi hype ärsyttää. :D Meikäl naapurinpoikien sijaan toimii tollaset pirun viileet äijät haha! Ja siin oot oikees, et parempi niit on kauempaa katella tai sitte kavereina, parit ku on jäbänä kokenu, vaik onneks vähä pienempii tekijöitä, nii ei kiitos enää! Varmaa just jos ite viel taiteilija, nii pitää olla sellane tasapaino sitte. :) Oulun suunaukojille iso käsi!

      Poista
    3. Ainaki Karrin virallinen fani-vaimo :DD itellä vähä tuota samaa vikaa että suuri hypetys ärsyttää kieltämäti, ja eniten se ärsytti nuorempana. mutta toisaalta mahtavaa kyllä ku tyypit saa oikeeta leipää pöytään tuolla hommalla suomessaki, ei oo helppo nakki ja saavatpa aika hyvät teosto-massitki ku biisit pääsee laajaan soittoon :D mutta mahtavaa että meillon eri miesmaku nii ei tartte olla samoista jätkistä tappelemasa haha ;D

      Poista
  2. Okei no hieman nyt kyllä valehtelin, koska Asamasalle oon taannoin tehny blogiini tällasen saman tyylisen postauksen ja hänen verbaalisia taitojaan, upeita mielipiteitään, yleisemmin tyyliään, musiikkimakuaan ja myös sitä ulkonäköään en kyl koskaan lakkaa rakastamasta. :) (P.S. Lupaan, että tää on mun vika kommentti tänään, lähti vähän käsistä! :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mittää, mahtava lukia tämmösiä kommentteja :D piristää meikänki krapulantäyteistä lauantaita :D kommentoi vaa nii paljo ku jaksat, minä vastaan nii paljo ku jaksan! Ja itelläki teininä tuli kateltua asaa vähä sillä silmällä mutta sitte se lopahti, kai siitä tuli liia miehekäs ku kuolaan vaa nuitte vauvanaamojen perään tai jotaki :D mutta musiikki ja se riiminkirjotustaito kyllä kolahtaa melkeen aina, ja rakkaus sitä Punasta tiiltä kohtaan ei varmaan ikinä lopu, ku tuli piettyä sitä jonki tason raamattuna sillon nuorempana :)

      Poista
    2. No hyvä jos piristää, musta tuntuu, että riehaannuin ihan vallan. :D Jotenki aina ku löytää jonku mimmin, joka digailee aidosti räppihommia ja muuta, niin se tekee tosi iloseks. Tässä geimissä on vähän liikaa miesvaltaa! Joo itel kans jotenki karsiutunu toi Asa-rakkaus, se on mulle taas ehkä vähän nössö tollai pidemmäl tähtäimel ja jotenki ehkä se on vähä sillai karsiutunu se sen poliittisuus tai alkanu keski-ikäistyy, en tiedä. Tästä yks anekdootti ois meikällä, mut sitä ei varmaa sovi kertoo tällasella foorumilla. :D

      Poista
    3. No sepä se, liikaa niitä jotka vaa pintapuolisesti vähä niinku esittää kuuntelevasa ja pitäväsä räppihommista ja liian vähä aitoa menoa :D itelläkää ei pahemmi oo naiskavereitakaa jotka aidosti syttys näille hommille, jossain määrin kyllä muttei samoissa määrin mitä ite. Joten mahtava kuulla että meitä on usiampia :D Respect!

      Poista
  3. Tee ihmeessä Kridlokista 8)) <33

    VastaaPoista

Joo joo! Sano vaa :D