lauantai 19. maaliskuuta 2011

Dyykkarin ilo, se on kirjoja kilo

Muutettuani maamme pääkaupunkiin olen huomannut ihmisten heittävän totuttua enemmän täysin käyttökelpoista tavaraa menemään. Roskiksen huudeilla on lojunut niin tuoleja, esineistöä kuin kerran jopa tv:kin, jonka toimivuutta pakkasessa seisomisen jälkeen saa vahvasti epäillä. Ovatko pääkaupunkiseudulla asuvat ihmiset laiskempia viemään poisheitettäviä tavaroitaan sinne minne kuuluu tai kierrätykseen vai pitävätkö ihmiset muualla tavaroistaan tiukemmin kiinni? Vai ollaanko muualla vain ahkerampia katsomaan sinne roskiksen sisään iloisten löytöjen toivossa.


Oli miten oli, tänään viedessäni roskia asiankuuluvan lajittelevasti päätin kurkistaa paperinkeräyslootaan. Hämmennyksekseni huomasin säiliön olevan juuri päällisin osin kukkurallaan kirjoja, joista erityisesti eräs ulkomuodoltaan hyvin tuttu yksilö tarttui mukaani. Varmaan moni suurinpiirtein ikäiseni on jossain vaiheessa peruskoulutaivaltaan juuri samaiseen eepokseen törmännyt.

Koulun kartasto, painos vuodelta 1984, julkaisija Otava. Suositeltu luokille kolmesta yhdeksään. Täysin koskematon yksilö vailla yhtään merkintää. Niin koskematon, että hyvä ettei painomuste edelleen haise. Kansi on tietysti saanut oman osansa naarmuistaan, mutta silti teos on paremmassa kunnossa kuin isoveljeni ala-asteelta omakseen saama yksilö.

Tietysti näin iäkkäässä kartastossa on omat puutteensa. Esimerkiksi se, että Venäjä on edelleen neuvostoliitto ja Kartalta löytyvät myös semmoiset kummallisuudet kuin Etu-Intia ja Taka-Intia (suuret ihmetyksen tuottajat). Baltian maita ei ole mailla halmeillakaan eikä Saksa ole yhtenäistynyt. Eipä pääse historia unohtumaan tätä kartastoa selaillessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Joo joo! Sano vaa :D